Ihanaa. Olen saanut ainakin veljeni tyttöystävän uskomaan valheitani! Siitäkin, että äitini on seonnut kun epäilee vauva-asiaa. Tyttöystävä oli selittänyt tosissaan, että siksi olen varmaan juomatta, kun olen lopettanut sauhuttamisen. On niin vaikeaa olla polttamatta jos juo. Voi ihana hänen kanssaan <3 melkein tekisi mieli kertoa totuus. Juhannus meni osittain läpi kaikille, rakas isäni vaan alkoi ahdistamaan asiasta. En pystynyt taaskaan katsomaan päin, nauroin hysteerisesti. Torstaaaaaaaaai tule piaaaaan!!!!!

Kaverini poksahtaa piakkoin ja hän lohdutteli minua kun totesin, että aika matelee, miten se torstai voi olla aina vaan niin kaukana!? Sanoi, että kyllä se siitä kohta kuluu, vähän liiankin nopeasti. Muisti, että ensimmäisen kanssa itselläänkin oli samat fiilikset hetkittäin. Ja se epäluulo ja epävarmuus ja epäily, että mitään vauvaa siellä olekaan oikeasti! Vaikka jotenkin itselläni ne tunteet on ehkä laantuneetkin hieman. Kai nämä viikot sen tekee, vau.kirjanen kertoo, että ötökkä sisälläni todennäköisesti näkee päivänvalon ja masennus ja pahoinvointi alkaa helpottamaan. Voisi tuolla ulkonakin piristyä ja alkaa aurinko porottamaan.

Eilen oli huono päivä. Päänsärky, nälkä, paha olo, kiukku, hartiajumi, superkiukku ja sekoaminen itkupotkuraivariin!!! Onneksi tämä päivä alkoi uudella päällä johon ei satu yhtään.