Enää en ihmettele, että miksi Äidit on niin häiriintyneitä. Mieheni rakas sanoi jo, että saa luvan olla ensimmäinen ja viimeinen raskaus, koska olen niin sekaisin. Tällä hetkellä, vatsa kurnii ja on ihan karsea, järjetön, kuolen heti jos en saa ruokaa! -nälkä!!! Mutta, samalla on niin paha olo, etten voisi kuvitellakaan syöväni mitään!? WTF! Makkarakastike ja peruna siirtyy lautasella puolelta toiselle ja nokare kerrallaan yritän sen syödä. Ruokaan liittyi eilinen sekoamiskohtauskin.

Keitin perunoita, olin aloittamassa kastikkeen teon, kun päässäni niksahti! "Tee vi**u ite ruokas!!!" Makkarin ovi piti PAMauksen kun sen hentoisesti laitoin kiinni, heittäydyin sängylle itkemään silmät päästäni ja ulvomaan tyynyä vasten. Kaikkia asioita maan ja taivaan väliltä! Miksi meillä on pieni kämppä? Miten me pärjätään? Halutaanko me tätä? Nyt se joutuu tekeen ruuan! Miksei se jo tuu lohduttaan? Toivottavasti ei tulekaan, minä aion nukkua perkele! Äääääääää, ei uni tule! Jne.

Tuli lohduttamaan, sain vähän syötyä, kaikki hyvin. Pelasin pasianssia jotta saisi ajatukset nolliin. Kaikki hyvin kunnes koitti  nukkumaanmenon aika. Niisk. Niiskuti niisk ja byäääh! Padot auki. Kikatin ja käkätin itselleni ja sekoamiselleni, nauru muuttui kuitenkin nanosekunnissa takaisin itkuksi. Mies ei ymmärrä mitään, onneksi ymmärsi ottaa kainaloon. Paitsi että juuri kun olin rauhoittunut, se sanoo: Älä huoli, kyllä me pärjätään. Ja minä aloitin lohduttoman parkumisen uudelleen. Mies parka.