Huh. Kotona taas, voi läskeillä ja olla vaan. Piereskellä ja käydä paskalla, kauniisti ja niin kovin naisellisesti ilmaistuna. Mitä sitten? Porasin taannoin selatessani vau. kirjasta, kun luin sieltä kohdan jossa kerrottiin, että suolisto ja rakko ja mitä kaikkea, VELTOSTUU! Aloin siis lohduttoman ja ikuisen itkun aiheesta: En, halua, että, mikään, paikka, veltostuuuuuu!!! Suoliston toiminta hidastuu ja plää plää. Byyyäääh! Ihanaa tämä raskaana olo ja kaikki siihen liittyvä, eiköstä vaan. Suonikohjuja ja peräpukamia odotellessa.

No, ehkä johonkin positiivisempaan. Olin kaverin luona yökylässä. Se pyysi kaljottelemaan, tuli suomeen viikoksi ja en tiedä ehditäänkö näkemään, niin lähdin. Paikan päällä kerroin, että olen ollut koko kesän polttamatta, ihmeissään onnitteli vanhaa korsteenia päätöksestä. Sisällä kämpillä kaljatölkki alkoi ojentua kohti, kerroin että olen lopettanut dokaamisenkin. "Eli sä OLET raskaana!" Ko. kaveri oli jo siskoltani koittanut asiasta udella, kun keskustelivat tuliastakkini koosta. En jaksanut keksiä enää mitään antibioottikuuripaskaa, joten myönsin asian ja otin onnittelut vastaan. Annoin luvan kertoa kaverin miehellekin asiasta, mutta tein kuitenkin selväksi, että asiasta ei tiedä vielä juuri kukaan, eikä tarvitsekaan tietää. Varsinkin äiti, arvailkoon vielä vähän aikaa.

Olo helpottui kummasti, ihanaa kun ei tarvitse vaikeroida ja vääntelehtiä ja kääntelehtiä. Vaikka asiat mietityttää, mitä vaan voi tapahtua ja kun edelleenkin on itsellä se epätodellinen olo, että olenko edes raskaana? Odotan, että ensi viikolla asia konkretisoituu. Toistanko itseäni? Ihan sama.

Nih, näin pahaa unta vauvasta, painajaismaisesta sairaalasta ja helkkarin huonoista hoitajista. Melkein itkin aamulla, hyi hemmetti.

Ruokailu on taas venynyt ihan liian pitkälle, ehkä se tuskahiki johtuukin siitä, eikä vatsanväännöistä.