Mitähän tässä kirjoittelisi. Ei mitään suuren suurta hinkua tähän hommaan ole vieläkään, mutta koitetaan. Oli vatsatauti, oksentaminen raskauspötsin kanssa onkin hassunhauskaa. Se onnistui jostain syystä parhaiten kun seisoin ja pykäsin ämpäriin. Vielä suurempaa hauskuutta on, kun olet itse lopettanut yrjöämisen, alkaa mies huuto-oksentamaan vessassa, jei.

Sitten ihanat uutiset. Niin ihanat, että sanat ei riitä, rakkaudesta pakahdun -ihanaa! Rakenneultra. Kaikki oli hyvin, vauvan maailman suloisimmat pikku jalat siellä potkutteli menemään. Saatiin mukaan liuta kuvia joita voi ihastella kotona ja kummallinen fiilis. Kun kerrottiin, että se rakkauspakkaus on tyttö! Kun mulla on koko ajan ollut niin varma olo, että poika siellä on! Pikkuhiljaa alan kääntyä sille kannalle, että käymme vielä yksityisellä kurkkaamassa, kumpi. Mitään en toivo, pojalta se vain on tuntunut. Äkkiä kuitenkin aloin rakenteen jälkeen näkemään kaikkea ihanaa vaaleanpunaista.

Istukka on edessä. En tiedä vaikuttaako se mihinkään muuhun, kuin siihen, että potkut ei tunnu nyt alkuun niin hyvin. Pakko vielä ultrasta mainita sen verran, että oli kyllä niin maailman ihanin lääkäri! Mukava, hauska ja kertoi koko ajan mitä katsotaan, parasta!

Nyt kun olen toipunut vatsataudista, rakennehuuma on tasoittunut, niin johan olikin aika sairastua karseaan kurkkukipuun! Toivon, ettei koko raskausaika ole tätä sairastelua.

Maha ja rakkaus kasvaa koko ajan.